Yhdistys
Lahjoita lapsille

Yhdistys

Tampereen Lastenklinikan Tuki ry on perustettu vuonna 1994 silloisen lastentautien professori Jarmo Visakorven, Kaupunkilehti Tamperelaisen päätoimittaja Petri Ahoniemen ja lastenklinikan ylihoitaja Sirkka Auvinen yhteisen idean pohjalta: Lasten sairauksien tuloksekkaaseen hoitoon tarvitaan paljon muutakin kuin tavanomainen sairaala ja sen varusteet.


Lahjoitukset

Olemme lahjoitusten avulla saaneet toteutettua pieniä ja isoja hankintoja Taysin lasten ja nuorten toimialueelle. Lahjoitusvaroja on käytetty klinikassa havaittuihin tarpeisiin: Nallesairaalan toimintaan, pienten syöpäpotilaiden hampurilaisiin, keskoskehtoihin, uuteen teknologiaan, lasten terveyden tutkimukseen ja tietystikin osastojen leluihin ja peleihin. Myös vanhemmille on järjestetty vertais- ja virkistystoimintaa. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry toimii läheisessä yhteistyössä lasten osastojen potilaiden, heidän perheittensä ja hoitohenkilökunnan kanssa. Näin saamme ensikäden tietoa tarpeista.

Tampereen Lastenklinikan Tuki ry kerää varoja Tampereen uutta Lasten ja nuorten sairaalaa ja erityisesti sen potilaiden ja perheiden viihtyvyyttä lisääviin kohteisiin. Voit kohdentaa lahjoituksesi myös lasten sairauksien tutkimukseen.


Miten sinä voit auttaa?

Voit osallistua kampanjaan monin eri tavoin: Järjestä itse tapahtuma tai tempaus, lahjoita keräykseen tai osallistu johonkin Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n tapahtumaan.
Katso tarinat ja seuraa meitä Facebookissa.

Hallitus

Anna-Leena Kuusela
Puheenjohtaja
0500 620127
aleena.kuusela@sci.fi
Kaija Reiman-Salminen
Varapuheenjohtaja
Jenni Ahola
Hallituksen jäsen
Per Ashorn
Hallituksen jäsen
Anne-Mari Jussila
Hallituksen jäsen
Maria Sukanen
Hallituksen jäsen

Taustajoukoissa

Jari Alanen
Kesko ja Tampereen Kauppakamari
JP Annala
Bistro Viila
Per Ashorn
Tampereen yliopisto ja TAYS
Tiina Ashorn
Eversheds Oy
Satu Eskelinen
VTS-kodit
Tarja Heino-Tolonen
Tyks
Kai Hintsanen
TAMK
Timo Jokinen
Viintimo Oy
Kalervo Kummola
Kansainvälinen jääkiekkoliitto
Kalle Kurppa
Tampereen yliopisto ja TAYS
Jarmo Lajunen
Kuiskaaja Oy
Jyrki Liljeroos
Provex Oy
Päivi Myllykangas
Trimmi Inspire
Timo Peltomaa
Valokuvaamo Timo Peltomaa Oy
Perttu Pesä
Visit Tampere
Kaija Reiman-Salminen
Erkki Solja
Kiilto Oy
Pirjo Virtanen
Greenstep
Tuula Lehtinen
Aku Syrjä
Akun Tehdas

Tutustu tarinoihin

Supersankarit

Hoitajat

Lahjoittajat