Tarinat
Lahjoita lapsille

Jukolaprojektin kannustajaksi ja tukemaan???

Julkaistu
21.03.2019

Tampereen Lastenklinikan Tuki ry, Aamulehti ja Koovee Suunnistus ovat yhteisesti liikkeellä tulevan kesän Jukolan viestissä Kangasalla. Viesti juostaan 15.-16.6. Olemme koonneet Aamulehden kanssa 8-henkisen ”julkkisjoukkueen” ja 23-henkisen ”lukijajoukkueen”, jotka ovat syksystä saakka harjoitelleet tavoitteellisesti Kooveen suunnistajien ohjauksessa onnistuakseen Jukolan viestissä. Todellisuudessa joukkueita tulee useita, vaikka joku ei juoksukunnossa olisikaan. Samaan aikaan, kun osallistujat valmentautuvat, he keräävät sponsoripottia, joka lahjoitetaan Taysin uuden lasten ja nuorten sairaalan varustamiseen lapsille mukavaksi paikaksi. Tavoite on korkealla niin joukkueiden sijoitusten kuin sponsoripotinkin suhteen. Aamulehti sponsoroi joukkueiden osallistumismaksut ja asut, joten kuluja ei juuri ole, vaan potti saadaan kasvuun nopeasti.

Julkkisjoukkueessa juoksevat tutut pirkanmaalaiset hahmot, joista kukaan ei ole aikaisemmin harrastanut suunnistusta. Mukana ovat: Jenni Ahola, Paulina Ahokas, Mari Walls, Pekka Saravo, Raipe Helminen, Tommi Evilä, Miikka Seppälä ja itseoikeutetusti Aamulehden päätoimittaja Jussi Tuulensuu. 

Joukkueet harjoittelevat yhdessä, pääasiassa tiistaisin, vaihtelevissa maastoissa. Koovee valmentaa ja ohjaa joukkueita vaikka kädestä pitäen. Palvelulupauksena onkin, että jokainen valmennetaan siten, että pystyy oman tonttinsa varmasti hoitamaan, kun saapuu..

Pientä leiritystäkin on ollut, kun Vierumäellä vietettiin yksi kokonainen viikonloppu Kooveen muiden joukkueiden kanssa. Harjoittelua ei ole talven vuoksi tarvinnut keskeyttää, vaan treenit siirrettiin tilapäisesti sunnuntaiaamupäiviin, jotta valoa oli riittävästi.

Haluatko sinäkin osallistua tähän ainutlaatuiseen pirkanmaalaisten omaan projektiin?

Joukkueet myyvät parhaillaan sponsoripaikkoja kisapaitoihin ja harjoittelutakkeihin. Näkyvyystakuulla samaan hintaan logot kaikkien joukkueiden takkeihin ja paitoihin.

Ota yhteyttä raimo.arvola@kolumbus.fi tai susanna.lohiniemi@tampereenlastenklinikantuki.fi! Joukkueen oman sivun löydät osoitteesta https://www.lahjoitalapsille.fi/jukola