Lahjoittamalla olet mukana mahdollistamassa

Sairaalahuvipuiston leikkipaikka

Lasten ja perheiden viihtyvyyttä sairaalassa – Iloinen mieli auttaa paranemaan

Oma perhe, kivat ja hyvät hoitajat ja lääkärit, riittävästi leikkimistä, lelut, pelit, kirjat ja unikaveri ovat monelle lapselle ne kaikkein tärkeimmät jutut. Keräysvarat auttavat meitä hankkimaan kaikkea sitä tärkeintä.

Vaikka uusi Lasten ja nuorten sairaala on nyt avoinna, lahjoitusvaroja tarvitaan edelleen. Kohdennamme valtaosan meille tulevista lahjoituksista siihen, että lapsi saa sairaalassakin olla lapsi. Kuuntelemme tarkasti, mitä milläkin osastolla tarvitaan, ja sovitamme näiden tarpeiden kanssa yhteen meille lahjoittaneiden toiveet.

Kun lapsi sairastuu, joutuu koko perhe usein koville. On paljon tunteita ja kysymyksiä, ja silloin perhettä auttaa, kun tapaa muita samassa tilanteessa olevia. Tampereen Lastenklinikan Tuki ry järjestää myös vertais- ja virkistystoimintaa perheille ja edistää omalta osaltaan perheiden hyvinvointia. Lisätietoja lasten ja perheiden vapaa-ajantoiminnasta antaa Sanna Maja, puh 050 5730 891. Voit myös lahjoittaa potilaiden virkistys- ja vapaa-ajantoimintaan!

Hoitolaitteita parhaan mahdollisen hoidon turvaamiseksi

Kun kohdennat lahjoituksesi laitteisiin, voimme nopeuttaa lastenosastojen laitehankintoja merkittävästi. On myös tilanteita, jolloin lahjoitusvarat antavat mahdollisuuden hankkia paremman laitteen, kuin minkä sairaalan hankintabudjetti sallii. Me haluamme turvata lapsipotilaille parhaan mahdollisen hoidon ja siihen parhaat mahdolliset laitteet.

Lasten osastot kaipaavat uusia, lähes äänettömiä infuusiopumppuja. Ne eivät pelota pientä potilasta, kun kovaa hurinaa ei kuulu. Vastasyntyneiden teho-osastolle tarvitaan lisää sellaisia huippulaatuisia keskoskaappeja, joissa voidaan pikkuisia myös operoida tarvittaessa. Lasten- ja nuorten psykiatrian osastoilla vietetään usein pitkiä aikoja. On mukavaa, jos oma potilashuone saadaan kalustettua oman huoneen näköiseksi. Samoin uudet lasten ja nuorten psykiatrian yksikkön seiniin tulevat jättitabletit ovat edelleen hyvä lahjoituskohde.

Maisema TAYS:ista katsottuna

Lasten terveyden uutta luovaa tutkimusta

Taysin uudessa Lasten ja nuorten sairaalassa on keskitetty kaikki lasten ja nuorten sairauksien hoitoon liittyvä osaaminen saman katon alle. Näin tehostetaan hoitoketjuja ja parannetaan hoidon laatua. Keräysvaroilla voidaan tukea tutkimusta merkittävällä tavalla.

Lasten terveyden tutkimuskeskuksessa on meneillään mm. lasten suolistosairauksien, sydänsairauksien, leukemian ja hengityssairauksien tutkimuksia. Myös lasten ja nuorten psykiatria on tärkeä tutkimuskohde Tampereella. Tiesitkö, että Tampereella kehitetään lasten leukemiaan uusia hoitoja, jotka säästävät lapsen raskailta hoidoilta ja parantavat ennustetta?