Tampereen Lastenklinikan Tuki ry on saanut tukea Pirkanmaan Osuuskaupan Kannustajat-äänestyksessä. Yhdistykselle lahjoitetaan äänien perusteella 2500 euroa. Kiitämme lämpimästi kaikkia meitä äänestäneitä!
“Kuten perustajamme Jarmo Visakorpi on sanonut, lasten tuloksekkaaseen sairaanhoitoon tarvitaan aivan erityinen sairaala. Äänenne auttavat meitä saavuttamaan unelmiamme aivan erityisestä Lasten ja nuorten sairaalasta, jota tässä ollaan tekemässä, myös tällä rahalla. Kiitos siis paljon kun osallistuitte ja äänestitte meitä”, sanoo Tampereen Lastenklinikan Tuki ry:n toiminnanjohtaja Susanna Lohiniemi.
Kannustajat-ääniä annettiin tänä vuonna kaikille yhdistyksille yhteensä ennätykselliset 20 813 kappaletta. Kymmenen eniten ääniä saanutta yhdistystä Tampereelta ja kymmenen muualta Pirkanmaalta pääsevät osallisiksi 35 000 euron tukipotista, joka siis jakautuu 17 500 € / Tampere ja 17 500 € / muu Pirkanmaa.
Kannustajat-äänestys järjestetään kaksi kertaa vuodessa. Äänestyksessä Pirkanmaan Osuuskaupan asiakasomistajat saavat äänestää 35 000 euron tukipotin jakautumisesta mukaan ilmoitettujen yhdistysten kesken.